Kulttuurihyvinvoinnin näkökulmasta Digitalisaatio sosiaali- ja terveydenhuollossa on kubistista, puettavaa taidetta keholla. Taiteen ja tieteen konsilienssi ilmenee ikääntyvien geneettisissä ja digitaalisissa kelloissa.

Toimivan digitaalisen ekosysteemin luominen on enenevässä määrin luonnon ekologisen järjestelmän kopiointia ja matkimista. Tämä työ vaatii luovuutta ja mielikuvitusta. Tulevaisuusajattelun tärkein elementti on mielikuvitus (Linstone, 1999). Teknologian maailmassa kannattaakin antautua improvisaation vietäväksi. Taide on oiva väline avata totutut käytänteet uudessa valossa.

Kulttuurihyvinvoinnin lanseeraus on minulle tapa lähestyä monitieteellisesti ikääntymistä ja aivoterveyttä sekä tietenkin tanssia. Kulttuurihyvinvointi on tiedettä ja taidetta. Kulttuurihyvinvoinnilla voi olla arvaamaton vaikutus koko ympäristön hyvinvoinnin rakentajana. Massiivisten ympäristöongelmien ratkaisu piilee tieteen ja taiteen konsistenssissa. Minusta tuntuu, että kulttuurihyvinvoinnin ajattelua laajentaen ja syventäen voidaan löytää uusi alusta ratkaista yhä monimutkaisempia ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Tähän työhön tarvitaan ”tanssivat aivot”. Nyt jos koskaan ”Tiede tarvitsee taiteen intuitiota ja vertauskuviin perustuvaa voimaa ja taide tarvitsee tieteen tuoretta verta”. (Erward O.Wilson).

Digitalisaatio ynnää kumuloitunutta tietoa ympäröivästä maailmasta. Tietomme vähäisyys ja tuon tiedon vähäisyyden ymmärtäminen repii ympäröivän maailmamme.

Digitalization adds up cumulative information from the world. The scarity of our knowledge and the understanding of that scarity tears our world around us.